sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Halo 5: Guardians Läpipeluu


Vuorossa Halo 5 kampanja, jännittävää! En ollut vielä hetki sitten pelannut yhtäkään halon kampanjaa läpi (tosissaan kun vasta halo 4:sen aikaan aloin pelimaailmaan tutustumaan). Onneksi kuitenkin nyt tänä vuonna pääsin pelaamaan noita aiempia kampanjoita läpi poikaystäväni kanssa, split-screeninä! Oli hauskaa pelattavaa ja kentät meni nopeasti kun oikein uppoutui pelaamiseen. Halo 4:sen kampanjaa emme kerenneet pelaamaan ennen tuota 5:sen tuloa! Se kun mukamas tuli niin kamalan yllättäen. Jotenkin se aika vaan hurahtaa ja hups hups enää ei kerkeä!

Nyt viikonloppuna päätimme pelata uusimman kampanjan läpi co-oppina 4:n porukalla. En ole mikään vakavasti otettava peliarvostelija, jonka puheiden mukaan voisi saada oikeasti irti jotakin pelistä ja vertausta aiempiin saman pelisarjan peleihin ja niin pois päin. Minun arvosteluni ovat hyvinkin paljon niitä näitä omia fiiliksiä, missä en kuitenkaan osaa kertoa pelistä mitään sen tärkeämpää. Katson pelejä erilaisin silmin, kun joku jo paljon kokeneempi pelaaja.

Kampanjassa pelattiin kahdella eri tiimillä, osa kentistä mentiin Osiris tiimillä ja osa kentistä Blue tiimillä. Osiriksesta itse pelasin Vale:lla. Blue Teamista pelasin yhden kerran Lindalla ja loput kerrat Kellyllä. Molemmilla oli hauska pelata, mutta ehkä enemmän tykästyin Valeen.

Pelasimme koko kampanjan läpi lauantain aikana ja huhhuh kyllä siinä olikin pelattavaa! Aloitimme päivällä kolmen aikaan ja läpäisimme viimeisen kentän kahdeltatoista. Välissä muutamia taukoja, joten voisin arvioida peliajaksi suurin piirtein kahdeksaa tuntia, ilman taukoja. Pelasimme Legendary vaikeustasolla ja oli se kyllä haastava! Muutama kohta oli pelkkää kuolemaa kuoleman perään ja aina vaan uudelleen yrittämään, huhhuh.

Tykkäsin kyllä itse todella paljon kokonaisuudessaan tästä kampanjasta. Tarina oli jännittävä ja hiljentyneenä keskittyi katsomaan aina videoita. Aseita oli ihan riittävästi erilaisia, mitä pystyi noukkimaan matkan varrelta. Omiksi lemppareiksi osoittautui SAW ja splinter turret ja ja noh olihan siellä monetkin ihan hyviä mitä tuli aina etsittyä vihollis kasojen keskeltä.

Kentät oli todella hienon näköisiä! Itse kun pelaan Xbox Onella, niin oli tuo Halo 5:sen kampanja oli varmasti yksi hienoimman näköisistä peleistä, mitä onella olen pelannut. Tykkäsin enemmän kaikista värikkäistä kentistä, jotenkin pirteämpi ja mielekkäämpi pelata kauniiden maisemien keskellä.


Upet taustamaisemat ja kivoja yksityiskohtia ja erilaisia kenttiä, joka oli hyvin innostavaa ja tutkimista riitti. Yritimme kovasti etsiä pääkallon jokaisesta kentästä, mutta se osoittautuikin hyvin haastavaksi. Taisimme löytää jopa kaksi, vaikka kenttiä oli 15! En muista nyt tarkalleen montako pelattavaa kenttää oli, kun noista viidestätoista oli ainakin pari, missä ei ollut tehtäviä eikä pääkalloja ollenkaan. Miten ihmeessä niitä pääkalloja edes voi joka kolosta itse löytääkään? Tuntui siltä, että katselimme kaikki mahdolliset paikat jo läpi, niin olivat ainakin todella hyvin piilossa. Oli hauska kuunnella, kuinka jokainen vuoron perään huuteli "Tämä on sen näköinen paikka, että täällä on oltava kallo!" ja katsoen pelaajaan päin, näki hänet kiipeilemässä jossakin korkealla tai pudottautuen alas etsien paikkoja minne hypätä.


Kampanjasta jäi hyvät fiilikset, kipeä selkä ja puutunut pylly. Toki viimeiset katosivat yön jälkeen, mutta hyvä fiilis jäi! Onneksi oli kiva porukka keiden kanssa tarpoen vedimme pelin läpi ja kaikki jaksoivat yhteen putkeen ahertaa.

Seuraavaksi sitten aion kyllä pelata sen Halo 4:sen kampanjan, niin voin olla tyytyväinen siitä, että vihdoin olen päässyt kaikki Halot läpi. Uskon kyllä, että varmasti jos ja kun vielä seuraava Halo tulee, niin tahdon senkin kampanjan kokea ja pelata läpi. On hauska nähdä miten pelien grafiikat muuttuvat vain paremmaksi ja paremmaksi, jännittäen vielä minkälaista tarinaa tulevaisuus tuo Haloon vielä tullessaan.


2 kommenttia:

Raapusta jotakin kommenttia.