lauantai 30. tammikuuta 2016

Blogin tilastoja


Kuinka nopeasti aika onkaan mennyt! Nyt siitä olisi kolme kuukautta, kun aloitin pitämään tätä blogia. Pieni aika monille pidempää blogia pitäneille, mutta suuri aika tällaiselle uudelle pienelle blogille.

Ensimmäinen postaus on kirjoitettu 30.10.2015 ja sen pääsee vielä lukaisemaan -> täältä <- .

Postauksia olen julkaissut tähän mennessä (myös tämä mukaan lukien) yhteensä 28 ja on se minusta melko reipas päivitys tahti näin kolmen kuukauden ikäiselle blogin poikaselle.

Kymmenes kirjoittamani postaus oli "Pelejä joita haluaisin pelata". Kahdeskymmenes postaus "Joulu on tullut taas!"

Vierailijoita on käynyt sieltä sun täältä ja näitä bloggerin omia tilastoja on ihan hauska seurailla. Suurin osa kävijöistä onneksi on suomesta, sillä silloin tiedän, että kävijät ovat ymmärtäneet lukemaansa. Kun taas nuo Kanadalaiset, Kreikkalaiset, Ranskalaiset yms, eivät ehkä ole tainneet ymmärtää suomeksi raapustettuja höpinöitäni. Mistä sitten lienee nuo muun maalaiset kävijät ovat blogiini tiensä löytäneet, sitä en koskaan saa tietää? Jos kirjoittaisin tekstit sekä suomeksi ja englanniksi niin toki tällöin kaikki kävijät saisivat jotakin irti blogistani, mutta se taas toisi itselleni äärettömän paljon vaivaa, sillä englanti ei todellakaan suju minulta niin hyvin kuin suomi. Jos osaisin kirjoittaa sujuvasti englantia niin mikä jottei.



Myös koko blogini ajalta luetuimmat postaukset on nähtävissä bloggerin tilastoissa. On ihan kiva nähdä, että mitkä ja minkä tyyliset postaukset saavat eniten katsojia ja kommentteja. Kaikkia ei kaikki pelit ja pelityylit kiinnosta, jotkut tykkäävät lukea pitkiä tekstejä ja jotkut selata vain kuvia, lukijoita on moneksi. Tuosta näkee nyt mitkä ovat vetäneet eniten katsojia puoleensa.

Liebster Blog Award -postaus yllätti suuresti, kun noin selkeästi suurin lukijamäärä eksynyt kyseistä postausta lukemaan! Keskeneräisiä pelejä -postaus on ihan ymmärrettävä, että lukijoita on toiseksi eniten, kun olen muutamaan postaukseen tainnut tuon postauksen linkata.

Pistän tähän vielä linkit noihin muihinkin postauksiin, jotka tilastoissa näkyy:
Life is Strange ja The Telltale Games, Funko Pop! Figures, Vuoden 2015 pelit, Paint pelleilyä, Instagram, UUSI ja jännittävä VUOSI 2016, Tammikuun pelikuulumiset, Fallout 4 Fiilistelyt osa 1.

Tilastoja katseltuani listaan tähän vielä vähiten katselukertoja "keränneet" postaukseni, jotka syystä tai toisesta eivät niin paljoa keränneet niitä silmäpareja, kun monet muut postaukseni. Viisi ns. "heikointa lenkkiä" : Black Ops 3 Specialists, Battleblock Theater Fiilistelyt, Halo 5: Guardians Läpipeluu, Rainbow Six Siege ja Divinity Fiilistelyt.

Blogia on ollut tosi mukava tehdä ja tykkään kirjoitella ja välillä sen huomaa postauksistakin, että ne venyvät venynemistään! Hups. Toivoisinkin, että mielenkiinto blogin ylläpitämiseen säilyy vielä pitkiä aikoja, sillä onhan tämä kirjoittaminen ja pelien tuomien fiilisten jakaminen jonnekin hyvinkin mukavaa ja rentouttavaa. Aluksi ajattelin, että itseäni varten tätä teen, mutta voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että joka ikinen lukija on ihan älyttömän hieno asia! Aina kun uusi lukija on tullut tuonne sivupalkkiin näkyviin, tulee siitä todella hyvä fiilis! Tiedän, että on muutama lukija ainakin jotka käyvät blogiani kurkistamassa välillä (muutama kaverini yhteisten pelien kautta), ilman että ovat liittyneet julkiseksi lukijaksi, joten en tiedä sitten kuinka paljon heitä sellaisia on todellisuudessa?

Vinkkinä heille jotka eivät tätä tienneet:
Julkiseksi lukijaksi voi liittyä jos omistaa Bloggerin tunnukset tai Google + tunnuksen tai Youtube tunnuksen, tällöin kirjautuu omilla tunnuksillaan sisään ja painaa blogini sivupalkista löytyvää "Liity tähän sivustoon".

Kiitokset vielä kaikille julkisille lukijoille, piilolukijoille ja kaikille ohikulkijoille! Jokainen kävijä piristää mieltäni ja on aina miellyttävämpää kirjoittaa tekstejä myös muiden nähtäväksi! ♥

PS: Postauksiani saa myös kommentoida aina rohkeasti. ;)


Nyt saa antaa risuja ja ruusuja tekstien laadusta, kuvista, sisällöstä yleensäkin, ulkoasusta ja kaikesta mitä mieleen juolahtaa! Jokainen rakentava palaute on enemmän kuin tervetullut!



torstai 28. tammikuuta 2016

StarCraft II on koukuttava uusi tuttava

Kun kuulin että StarCraftia pääsee battle.netin kautta pelaamaan ihan ilmaiseksikin oli aivan pakko mennä kokeilemaan! Yksi viikonlopu tulikin tykitettyä Starrea ihan urakalla ja on se koukuttavaa vaikka olenkin vielä ihan vauvan töppösissä sen pelin maailmassa.

Aloitin peliä pelaamaan Terranilla, se tuntui jotenkin helpoimmalta. Pelissä pääsin vetämään tutorial osuuden jokaisesta hahmoluokasta, jonka jälkeen menin pelaamaan trainigia. Aloitin tietenkin helpoimmasta eli Stage 1:sestä, jossa ei ole käytössä vielä kaikkia ominaisuuksia ja pelin etenemis nopeus on hitaampi ja jossa vihollinen ei hyökkää omalle alueellesi, joten siellä pääsi rauhassa tutustumaan oman tukikohdan rakentamiseen. Samalla peli antoi tehtäviä "rakenna tällainen" ja "rakenna näin monta tuollaista" jne, joka auttoi ymmärtämään mitä pitää tehdä ja milloin.

Kun tuo Stage 1 alkoi sujumaan uskaltauduin Stage 2:sen pariin, jännittävää. Jotenkin oma pieni kehitys pelissä tuntui niin hyvältä ja sain motivaatiota jatkaa peliä vielä lisää (ja lisää ja lisää). Stage 2:sessa olikin sitten jo vähän enemmän kaikkea mitä pystyi tekemään ja pelin nopeuskin oli jo suurempi, sekä vihollinen jo lähti tekemään hyökkäyksiä. Tässä hävisin muutamaan kertaan, mutta reippaana vaan kohti uusia matseja!

Nyt olen harjoittelemassa Stage 3:sen parissa ja se on vaikeaa! Siinä on käytössä kaikki ominaisuudet ja rakennukset ja heput ja muut härpäkkeet mitä pelissä nyt onkin olemassa. Pelin nopeudesta en osaa sanoa, onko tässä Stagessa jo ihan täysi nopeus? En kyllä uskoisi. Noh, tätä pelatessa on tullut hävittyä muutamaan otteeseen, mutta en masennu vaan jatkan reippaana etenemistäni kohti parempaa pelaajaa!

Muita ihmisiä vastaan en tätä peliä tule pelaamaan varmaan ikinä. Sellaista sorminäppäryyttä nopeutta päättelyä ääääh kamalasti kaikkea, ei ei ei en tule kehittymään sellaiseksi vielä todella pitkiin aikoihin! Sitä päivää odotellessa? Tekoäly riittää vallan mainiosti tästä eteenpäin vielä pitkälle tulevaisuuteen! Training pelien jälkeen menen pelaamaan enemmän noita Versus A.I. matseja 1 vs. A.I. pelejä, niissä on tarpeeksi pureskeltavaa pitkäksi aikaa.

Eräs kaverini nappasi minut mukaansa pelaamaan 2 vs. 2 tekoälyä vastaan niin, että molemmat saivat päättää yhdestä tukikohdasta ja hän minulle neuvoi pelin strategioita. Kyllä sieltä muutama vinkki tallentui omalle kovalevylleni syvälle aivoihini, mutta kaipaisin vielä hyvin paljon lisää oppitunteja tätä peliä varten!



Pelissä on myös hyvä noissa tekoälyä vastaan pelattavissa peleissä, kun pystyy milloi vaan nopeuttamaan tai hidastamaan pelin etenemis vauhtia, jos sattuu niin että tuntuu liikaa laiskottelulta tai liian vauhdikkaalta. Se ainakin auttaa itseäni paljonkin, kun saan päättää aina olenko täysin voimissani jaksamaan nopeaa peliä vai olenko jo uninaamana "vielä yksi peli" ja vähän hitaampaa tempoa tarvitsisi.

Kaikin puolin koukuttava ja kiva peli! Tahdon oppia tästä lisää ja tahdon harjoitella vielä lisää! Pelissä on vielä lukuisasti opittavaa, mutta eihän kukaan ole "seppä syntyessään" vai mitä?

Oletteko te tätä peliä pelanneet? Millä hahmolla pelaatte eniten?



maanantai 25. tammikuuta 2016

World of Warcraft - Hahmoni


World of Warcraftin maailmassa pelaaja voi mennä joko Alliancen tai Horden puolelle jossa kummallakin on omat rotunsa, joista jokaisen kävin hahmonluonnissa läpi ja tein jokaisesta rodusta mieleisen näköisen hahmon. Eli tässä nyt esittelen upean mahtavia hahmojani eri roduilta. Mietin hahmoja luodessa, että minkä näköinen tämän rodun hahmoni olisi, jos minun pitäisi kyseinen rotu valita pelattavakseni. Suurin osa kun ei miellyttänyt minua ollenkaan enkä ikinä voisi kuvitellakaan valitsevani kyseisiä rotuja pelattavakseni. Olenko ilkeä? Syrjintää? Ehkä, mutta makunsa kaiketi jokaisella.


ALLIANCE - Worgen, Draenei, Dwarf, Gnome, Human, Night Elf


Näistä kun miettii, että millä hahmolla haluaisin peliä pelata jos enemmän WoWia alkaisin tykittämään niin... Dwarfilla en ainakaan pelaisi, sillä en koskaan valitse kääpiötä ja en haluaisi pelata kääpiöllä, joten Gnome jää myös pois omasta lempirotu listaltani ja näitä en valitsisi missään pelissä omaksi hahmokseni muutenkaan. Gnome tosin kyllä on hyvinkin suloinen ja hellyyttävä pienokainen, että siitä tietenkin pisteet hänelle, mutta ei minulle pelattavaksi. Voin toki katsella muiden pelaamista tuolla söpöläisellä, mutta siihen se jääkin. Ihminen on vähän tylsä, niin monissa peleissä pelataan ihmisellä, joten jos mahdollisuus on saada pelata jollakin muulla niin en nyt välttämättä sitten valitsisi sitä ihmistä. Ja tuosta omasta ihmisestäni tuli liian kiltin näköinen ja jotenkin liian reppana tuonne taisteluihin!


Night Elf ihan hauskan näköinen ja kiva vihreä kokonaisuus, mutta eih, en usko että valitsisin tätäkään itselleni pelattavaksi. Worgen hahmo oli kivan näköinen, sillä tykkään koirista ja susista niin oli ihan hauska nähdä tällainen hahmoluokka pelissä. Tuo Worgenin ihmismuoto on sellainen ihan ookoo ja jos pelissä saa valita (en tiedä, en ole pelannut) aina sen kummalla muodolla pelaa, niin pelaisin ehdottomasti kyllä tuolla sudella, aww. Olisi ainakin vaihtelevaa, mutta siltikään en välttämättä tätä hahmoa pistäisi lempparikseni näistä kaikista. Sillä näistä kaikista tämän puolueen hahmoista tämä oli toiseksi kivoin. Ja sitten päästään Draenei rotuun! Tämä oli ehdoton lempparini kaikista roduista myös mukaan lukien Horden rodut. Oli kiva tätä hahmoa luoda ja hiuksetkin näyttivät kivoilta! Tämä olisi ehdottomasti siis se hahmo/rotu, millä tätä peliä alkaisin pelaamaan, jos enemmän peliin uppoutuisin. Kurkistin kyllä miespuolisia Draeneita ja ne eivät kyllä näyttäneet kivalta omaan silmään, että ehdottomasti kyllä naisella tulisi pelattua. Myöskin sen takia, että aina jos on nainen vaihtoehtona, valitsen sen. Mies Draeneit oli jokseenkin pelottavia!

HORDE - Goblin, Blood Elf, Orc, Tauren, Trolli, Undead


Kun katsoo tätä toista puoluetta ja rotuja niin kaikkein viimeisimpänä valitsisin Goblinin, ihan samasta syystä kun jätin pois Dwarfin ja Gnomenin. Ei vain oikein nappaa minuun, joten olenko rasistinen? Undead rotu oli myös typerä, en löytänyt mitään erityisen kivoja hiuksia ja muita muokattavuuksia, että olisin saanut tästä rodusta itselleni mieleisen. Ei vain napannut ollenkaan, joten pois pois. Troll ja Orc rodut myös jäisivät valitsematta. Hahmot oli ihan hauska luoda, mutta sen enempää en näihin rotuihin jaksaisi perehtyä. Kyllä kivoja rotuja siinä mielessä, että joku varmasti niistä tykkää ja onhan noita rotujakin kiva nähdä peleissä, mutta eivät ole sellaisia omaan pelailuuni sopivia tyyliltään. Ehkä siksi, etten koskaan ennen ole tällaisilla roduilla edes pelannut? Tulee mieleen pahikset ja en osaa pelata pahiksilla.


Blood Elf ja Tauren oli hauskoja hahmoja. Tuo Tauren varsinkin jotenkin tosi suloinen, varsinkin naispuolisena. Mies Tauren on kyllä ihan jäätävän iso mörkö, huhhuh, hauska oli nähdä. Blood Elfistäni sain tehtyä ihan kivan näköisen oranssine hiuksineen ja Tauren hahmoni näyttää ihan sympaattiselta lehmulilta. Varmaan siis tästä puolueesta valitsisin jos jokin olisi pakko valita niin Blood Elfin. Lisäksi vielä olemassa molempiin puolueisiin (Alliance ja Horde) kuuluva Pandaren, joka ihan söpö onkin. En silti tahtoisi pelata pandalla, joten se jäisi pois omista peleistäni, ellei sitä sitten tietenkin tulisi muuten törmäiltyä pelimaailmassa. Ei toki mitään pandoja vastaa, suloisia olentoja, mutta pelihahmona näin monesta eri rodusta valittuna ei olisi se minkä itse valitsisin. Pandaren hahmon tein kyllä ensimmäisenä, kun näytti niin suloiselta!

Peliä en pelannut viittä minuuttia pidempää, sillä kello oli todella paljon jo ja piti kiiruhtaa nukkumaan. Toinen syy miksi peli ei ole auennut enään uudelleen, on pelin ohjattavuus. En vain osannut ohjata hahmoani luontevasti ja tuntui oudolta pelata, joten en jaksanut perehtryä peliinkään sen enempää enää uudelleen. Pelejä kun kuitenkin on jo tosi paljon, niin mitä sitä maksamaan vielä tästäkin, joka varmasti olisi aikaa vievä ja lompakkoa tyhjentävä peli. Nyt kuitenkin kun on uusimpana pelinä tietokoneella tuo Diablo 3 lisäosineen niin tykästyin siihen sen verran enemmän, että WoWi ei nyt saanut itseään myytyä minulle. Hauska oli kokeilla hahmojen luomista ja nähdä vähän, minkäs näköinen peli se tämä paljon puhuttu peli olikaan! Ehkä jos antaisin pelille todella paljon enemmän aikaa, tykästyisin tähän varmasti! Jotenkin nyt vaan kieltäydyin innostumasta ja outo ohjattavuus jarruttivat peliin tutustumista, joka on periaatteessa ihan hyvä juttu. Muutamaa striimiä nyt katsellessani näyttää sellaiselta peliltä, missä pitää oppia niin kamalan paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä, etteivät pienet aivoni pysyisi perässä taas uudenlaisen pelin opettelussa!

Pelaatteko te WoWia? Millä rodulla pelaatte ja jos ette pelaa niin millä todennäköisesti pelaisitte?



tiistai 19. tammikuuta 2016

Tammikuun pelikuulumiset

Pientä päivitystä pelirintamalta tänne bloginkin puolelle! Mitä sitä on tullut pelailtua?


Poikaystäväni antoi minun kokeilla Starcraftia! Olen kuullut vain juttuja tästä pelistä, nähnyt pienen pätkän jotakin striimiä ja tiesin toki, että strategiapelistä kysymys, mutta enempää perehdytystä en ollut pelille tehnyt. Halusin kuitenkin kokeilla tätä peliä, kun muutama kaverini tätä peliä pelannut monia monia monia tunteja ja vieläkin innoissaan pelaavat! Vaikutti ihan hauskalta ja erittäin haastavalta! Pelasin todella hitaasti, mietin ja ihmettelin mikä oli mikäkin ja miten ne laitettiinkaan. Kyllä tämä peli vaatii todella paljon taitoa ja aikaa harjoitella ennen kuin peli alkaa sujumaan paremmin! Oma pelini oli harjoituspeli tekoälyä vastaan, jota vastaan häviö ei varmasti ollut edes mahdollista. Kyllähän siitä hurja voittaja fiilis tulikin, kun voitti niin kehnosti pelaavan tekoälyn. Jollain sairaan oudolla tavalla, jos aikaa ja rahaa olisi enemmän, ostaisin tämän pelin ja silloin tällöin kehittäisin itseäni paremmaksi strategiapelaajaksi.


Toinen peli jota pääsin testaamaan poikaystäväni battlenetin kautta oli Diablo 3! Tätä peliä muutama ystäväni on hakannut varmaan satoja tunteja, joten kyllhän se vähän kiinnosti kokeilla itsekin vihdoin ja viimein, että millainen peli tämä nyt onkaan. Ihme kyllä tykkäsin, jotenkin tuntui niin erilaiselta pelattavalta ja ihan viihdyttävältäkin. Päätin sitten olla hurja ja ostin tuon perus Diablo 3:sen itselleni! Poikaystäväni ihmetteli hieman, taas vaihteeksi, kun vähän innostuin taas uudesta erilaisesta pelistä! (Tykkäänköhän nykyään vaan kaikista peleistä mitä pelaan?) Tuota tulikin sitten pelattua yhtenä päivänä 5 tuntia putkeen ja kylläpä meni aika ihan hujauksessa! Hauska peli, pakko myöntää. Ja mikä parasta, poikaystäväni halusi minut yllättää ja osti minulle Reaper of Souls lisäosan!!! Kiitos kiitos kiitos! Nyt pääsen tykittämään vielä enemmän tätä peliä! On ihan kiva kun nyt on tietokoneellakin jotakin pelattavaa, muuta kuin DayZ, jota voi yksinkin pelailla.


Kolmas peli jota tuli kokeiltua oli Deus Ex: Human Revolution. Aloitin kaikkein helpoimmalla vaikeustasolla ja olihan se kyllä sen tuntuistakin. Tuli pelleiltyä vihollisten kanssa ja juostua päättömänä huoneeseen vihollisten keskelle ja trollata urakalla. Ehkä vaikeustason nosto olisi paikallaan? Vaikutti kyllä mukavalta peliltä (sanon tämän aina kaikista?) ja voisin joku kaunis päivä tätäkin peliä pelailla vähän lisää. Onneksi näitä pelejä ei kamalasti olekaan pelattavana niin on hyvin aikaa pelata uusia pelejä (olenko sarkastinen?).


Neljäntenä pelinä tähän tammikuuhun on mahtunut uusi superjännittävänpelottavapeli SOMA! Tätä peliä en itse omista, mutta olen seurannut poikaystäväni etenemistä tässä pelissä. Olemme yhdessä jännittäneet miten tarina etenee ja mitä kaikkea pelottavaa peli tuokaan tullessaan. Peli on vaikuttanut oikein hyvältä ja toimivalta kokonaisuudelta! Tarina on ihan mielenkiintoinen, pelissä on paljon hienoja asioita mm. tavaroiden liikuttelu ja heittely. Tavaroita kädessään pidellessä voi huomata kuinka hyvin ne on tehty ja näyttää hienolta varjoineen ja yksityiskohtineen ja jopa tavaroita kädessään heilutellessa liikkeet menevät aidosti ja hienosti. Tätä on ollut kiva seurata sivusta ja jännittää nähdä miten peli tulee päättymään! Itse en toki tähän peliin koskisi, sillä pelkäisin hiireni puolesta, joka varmasti lentelisi kädestäni pelästyessäni! Mutta näkemäni perusteella voisin peliä suositella kauhupelien ystäville ihan lämpimin mielin.

Oletteko te kokeilleet näitä pelejä tai pelaatteko jopa vieläkin?



torstai 7. tammikuuta 2016

Vuoden 2015 pelit

Vuosi 2015 oli erittäin pelirikasta aikaa! Pelejä tulvi jokaisesta ikkunasta sisään ja kaikki rahat oli pistettävä likoon, eikä mitään voinut jättää ostamatta! Pelejä toki tullut ties kuinka monia mistä en ole tietoinenkaan ja monia jotka eivät itseäni innosta, joten listaan tähän ne pelit jotka ilmestyivät 2015 vuoden aikana ja päätyivät minun pelikokoelmiini:

Maaliskuussa:
Ori and the Blind Forest ja Cities: Skylines

Toukokuussa:
The Witcher 3: Wild Hund

Kesäkuussa:
The Elder Scrolls Online (Xbox Onelle) ja The Long Dark (Xbox Onelle)

Syyskuussa:
Metal Gear solid V: The Phantom Pain

Lokakuussa:
Halo 5: Guardians ja Divinity: Original Sin

Marraskuussa:
Fallout 4 ja Call of Duty Black Ops 3

Joulukuussa:
Tom Clancy's Rainbow Six Siege

Kaikkia pelejä en heti julkaisupäiväksi hommannut ja osa on jäänyt hyvin vähälle pelaamiselle, sillä pelejä kun tuntui tulevan niin kamalasti lisää omiin pelikokoelmiini! Tuli kuitenkin hommattua myös monia muitakin pelejä, jotka ovat ilmestyneet aiemmin ennen 2015 vuotta mm. Borderlands 2, Halo: The Master Chief Collection, Dragon Age: Inquisition, Farcry 4 ja muutama muukin ja pari ilmaispeliä. Kaikki nämä minulle uusia pelejä, vaikka eivät kyseisen vuoden uusia pelejä olekaan.

Elikkä oikeastaan varmaan 4/5 kaikista peleistäni on hommattu 2015 vuoden aikana! Kolmen peli-intoisen vuoden aikana ensimmäinen vuosi meni yhden pelin kanssa, toinen vuosi pientä tutustumista muihinkin peleihin ja tämä kolmas vuosi räjähti käsiin ja pelikokemukset ja uudet pelit ovat kaikki löytäneet sydämeeni. Hullua. Jännittää vähän mitä tämä 2016 tuo tullessaan.

Vuoden parhaimmat/paras peli? Erittäin hankala päätös ja hyvin hankala yrittää miettiä niitä alkuvuodesta ilmestyneitä myös eikä keskittyä vain tuoreimpiin loppuvuoden peleihin. Vaikeaa myös siksi, että noista kaikista vain yksi on kokonaan läpi pelattu ja kaikki erilaisia pelejä keskenään ja osa multiplayer ja osa tarinapelejä. Joten...

Vuoden 2015 paras räiskintäpeli yhdessä ystävien kanssa: Tom Clancy's Rainbow Six Siege.
Vuoden 2015 paras yhdessä pelattava roolipeli: The Elder Scrolls Online.
Vuoden 2015 paras yksin pelattava tarinapeli: The Witcher 3: Wild Hund.
Vuoden 2015 paras muussa kategoriassa oleva peli: The Long Dark.



Vaikeaa vaikeaa, niin kamalan vaikeaa. Rainbow6 varmasti sen takia, sillä peli on ihan erilainen räiskintäpeli, kun Call of Dutyt joita olen pelannut suhteellisen paljon jo. Vaihtelu virkistää ja meillä on aina ollut R6:sen parissa hyvin hauskaa ja hyvä porukka pelaamassa.

The Elder Scrolls Online oli yllätys mahtava peli, kun sen hommasin ja aloimme poikaystäväni kanssa sitä pelailemaan. Ehdottomasti paras tuon tyylinen peli mitä olen pelannut, paljon mukavia hetkiä ja hieno peli.

Paras tarinapeli Witcher on vielä itselläni niin kesken, etten halua edes miettiäkään. Tässä pelissä kuitenkin maisemat ja pelin ulkonäkö vaikutti minuun todella paljon! Peli muutenkin niin erilainen mitä olen koskaan pelannut ja luulin jopa, etten tästä tykkäisi, joten kolahti kyllä kovaa minuun, kun pääsin peliä pelaamaan! On kyllä ansainnut oman mainintani vuoden 2015 parhaana tarinapelinä.

Ja The Long Dark, niin rauhoittava ja samalla niin jännittävä peli. Tykkään paljon! Tästä tulossa ihan lähipäivinä postausta, jossa enemmän kertomuksiani pelistä millainen se oikein onkaan kera hurjan kuva kasan!

Nyt jännittämään uutta alkanutta vuotta 2016, että mitähän kaikkia kivoja pelejä tänä vuonna sateleekaan omaan pelilaatikkooni! En tuomitse, jos pelejä ei tule ihan yhtä paljoa hommattua mitä 2015 vuonna, en tuomitse lainkaan! Olisipahan ainakin aikaa pelata edellisetkin rauhassa läpi.

Mikä teidän mielestänne ansaitsisi vuoden 2015 paras peli tittelin? 



perjantai 1. tammikuuta 2016

Life is Strange ja The Telltale Games

Ja mikä sen parempaa, kuin suuri xbox pelien alennus! Tottakai sitä tulee katseltua mitä kaikkia kivoja pelejä on alennuksessa milloinkin ja sittenhän sieltä tarttuu omaan pelilaatikkoon taas lisää pelattavaa. En varmaan ikinä tule olemaan siinä tilanteessa, että pelejä ei olisi odottamassa jemmassa, mutta ei se kyllä haittaakaan! Mielummin ihan älyttömästi pelattavaa, kun liian vähän pelattavaa tai pahimmillaa ei mitään pelattavaa! Hui kauheus.


Veljeni kerran kertoi minulle, että jos tykkään tuollaisista seikkailupeleistä niin Life is Strange peli oli ihan hyvä. Kävin vähän kurkistamassa millaisesta pelistä kyse ja ajattelin jättää sen mietintään. Myöhemmin sitten törmäsin kyseisen pelin arvosteluun eräässä blogissa ja peli oli saanut kunniaa kiitettävästi! Sitten törmäsin parissa muussakin blogissa tähän peliin ja kaikki jutut oli positiivisia ja peliä kehuvia! Tietenkin alkoi peli kovasti kiinnostaa vielä enemmän ja jäin odottamaan sitä alennuksiin. Nyt se sitten pamahti Xbox Onelle alennukseen ja maksoi hurjat 10€!!! Pakko oli ostaa!


Toinen tosi mahtava alennus osui kohdalle myös "päivän peli" alennukseen! The Telltale Games Collection kokonaishintaan 36,30€, ihan hurja alennus! Game of Thrones ensimmäinen episodi oli aikoja sitten Xbox Onelle ilmainen ja latasin sen, mutta en ole koskenut peliin vielä ollenkaan, koska pelkään sen spoilaavan Game of Thrones sarjaa jota vielä en ole saanut aikaiseksi aloittaa katsomaan (siksi koska Supernatural ja Dexter on tällä hetkellä tarpeeksi)! Tässä paketissa tuli nyt sitten koko peli niin pääsee joskus tähän tarinaan kurkistamaan!

Paketissa mukana myös Tales from the Borderlands ja The Wolf Among Us joihin en ole tutustunut ollenkaan, mutta kyllä uskoisin noiden olevan todella hyvä, sillä kehuja olen kuullut paljon molemmista. Lisäksi myös paketissa mukana The Walking Dead jonka ensimmäinen season oli tuossa jokunen aika sitten ilmaiseksi ladattavissa. Paketissa tuli nyt tuo toinenkin season mitä vielä en ole pelannut. Omistin nuo Walking Deadit myös Xbox 360 puolella, mutta en kerennyt toista seasonia pelaamaan kuin yhden episodin, joten vielä on pelin loppu pimennossa kokonaan.

Nämä alennukset olivat aivan mahtava juttu ja pakkohan ne oli hommata! Mahtavia pelejä joita kaikkia on kehuttu kamalasti, joten odotan innolla niiden pelailuja ja tykkään tällaisista peleistä paljon! Toivottavasti pian pääsen näihinkin käsiksi ja kokemaan hienoja pelikokemuksia näiden pelien parissa.

Omistatteko te kaikki nämä jo? Mikä näistä on teidän mielestänne kaikkein parhain, jota suosittelette eniten?