sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Uusi tietokone


Olen pitkään haaveillut uutta tietokonetta, mutta se vaan aina on siirtynyt ja jäänyt muhimaan mieleen. Nyt sen sitten päätin, pitkän haaveilun jälkeen, että on aika hankkia uusi rakkaus, uusi ihana tietokone! Pyysin nätisti kaveriltani, josko hän haluaisi Jimm'siltä katsoa budjettiin mahtuvat osat ja se hoituikin nopeasti yhdessä illassa! Sitten se suurin askel kohti toteutunutta unelmaa, tilauksen teko ja maksaminen! Siitä alkoi sitten malttamaton odottaminen ja jännitys.

Muutamaa osaa ei varastosta heti löytynyt, mutta nopeasti Jimm's ne sai itselleen ja laitettua paketin kasaan ja pakettia eteenpäin. Kun paketti heiltä lähti, oli paketti jo omassa postissani seuraavana päivänä! Jännittävää! Töissä kädet hikoillen odotin, koska pääsen hakemaan paketit ja kotiin viettämään etukäteis JOULUA!

Kaverini suostui koneen tulla kasaamaan ja siinä se ilta vierähtikin. Sain toimia kyselijänä ja taskulampun pitäjänä, joten roolini oli hyvinkin tärkeä. Kone saatiin sitten siihen kuntoon, että pistin vain pelit ja muut ohjelmat latautumaan yötä vasten ja vähän pääsin ensimmäisenä iltana näpertämään Windows 10:ä, joka tuntui niin jännittävän erilaiselta, että riittää siinäkin hetki tutkiskeltavaa.

Koneeni on komea, sisältö on makoisa, toimii kuin unelma, hiljainen kuin hiirulainen! Seuraavana päivänä pääsin kokeilemaan pelaamistakin uudella hurmurillani ja ai ai, kyllä se toimii kuin unelma ja kaikki näyttää hyvältä! Olen niin innoissani uudesta perheenjäsenestä! Parit tuulettimet vielä odottaa kiinnittämistään, mutta eipä niiden puute nyt pahasti haittaa koneen käyttöä, kun kuitenkin muutama tuuletin koneesta jo löytyykin.


Koneen tiedot:

Prosessori: AMD 4,0GHz, 8-core
Kovalevy: 120GB ssd ja 1TB
Näytönohjain: GTX 970

Teen vielä jossakin vaiheessa tuonne blogin yläpalkkiin linkin josta näkee minkälaiset vehkeet minulla on pelaamiseen. Kuulokkeet, hiiri yms härpäkkeet myös sitten helppo nähdä sieltä, jos herää kysymys, että millähän se Miwwi oikein pelailee siellä!

AINIIN ja näytönohjaimen mukana kylkiäisiksi sain uusimman Tomb Raider pelin tietokoneelle! Voi juku, se varmaan näyttää todella upealta uuden koneen pyörittämänä, nam. Pitää sitä pelaillakin tässä joku päivä ja napsia reippaasti kuvia, jotta pääsen tekemään fiilistely postausta tuosta pelistä tänne bloginkin puolelle.

Onko teillä tuliterät tietokoneet, vanhempi ja uskollinen ystävä vai onko haaveena uuden tietokoneen hommaaminen?



6 kommenttia:

  1. Oijoi onneksi olkoon uudesta koneesta :D hyvältä vaikuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen niiiiiiin iloinen perheenlisäyksestä! ♥_♥

      Poista
  2. Onnea uudesta "perheenjäsenestä"! :D Muakin polttelee ihan hirveesti saada uusi kone, mutta nyt ei oo varaa päivittää. Jos sitten syksyllä kesätöiden jälkeen.
    Asiasta kukkaruukkuun: Onko tuo karvaturri Suomenlapinkoira? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Mietin ja pohdin varmaan 2 vuotta kunnon konetta ja nyt vihdoin sain vietyä haaveen hankintaan saakka! Ja kyllä, on suomenlapinkoira, ihan hupsu tapaus! :D ♥

      Poista
    2. Onneks kunnon kone (ja ihan sellanen välttäväkin) ajaa asiansa monta vuotta jos ei oo liian hifistelijä. Ja melko helppo osa kerrallaan päivittää tarpeen vaatiessa. :)
      Voih, Suomenlapinkoira on tällä hetkellä mun unelmani :D Käyn viikottain lukemassa lappareiden pentuvälityssivuja, mutta kun en oikein voi vielä koiraa ottaa :D Ehkä sit joskus...

      Poista
    3. Kyllä tuo palvelee monen monta vuotta! ^^ Ja se on totta, että osia on helppo sitte päivitellä, nyt on runko ainaki hyvä ja helppo vaihtaa osat. :)
      Suomenlapinkoirat on ihania! ♥ Ite kun koirakuumeilin 4vuotta sitten, kävin jokaisen rodun läpi etsiessä "sitä oikeaa" ja kun perehdyin paimensukuisiin suomenlapinkoiriin, olin myyty! :D

      Poista

Raapusta jotakin kommenttia.