torstai 1. maaliskuuta 2018

Hiljaisuuden rikkominen

Hei kaikki seuraajat ja ohikulkijat! Blogi on ollut nyt pidemmällä tauolla monestakin syystä. Elämässä on tullut muutoksia, sekä paljon kaikkea muuta puuhaa. Olin kesän aikaan pelaamatta muutaman kuukauden kokonaan, jonka takia ei ollut mitään mistä edes kirjoittaa. Aloitin myös harrastelemaan maalaamista ja tietokoneella piirtämistä enemmän, jonka vuoksi niihin kului paljon vapaa-aikaani eikä pelaamiselle jäänyt paljoa tilaa. Lisäksi minulla oli reippailukausikin, kun tuli käveltyä joka päivä reippaita ja pitkiä lenkkejä. Paljon siis ollut muuta puuhaa jolloin peliaiheiset harrastukset olivat tauolla. Olen myös kuitenkin pelaillutkin, mutta paljon moninpelejä eikä niinkään ollut tullut availtua mitään yksinpelejä. Hurahdin nimittäin PlayerUnknown's Battlegrounds peliin, jota tuli hakattua joka päivä kun vain pelasin. Tämän innostuksen jälkeen oli minulla League of Legends kausi, jonka rinnalla en pelannut mitään muuta peliä. Sen jälkeen innostuin pelaamaan SMITEä ja tämänkään kanssa en kylkiäisiksi ottanut muuta pelattavaa.

NYT kuitenkin olen taas enemmän alkanut pelaamaan muitakin pelejä ja kurkannut muutamaan yksinpeliinkin. Voisin aktivoitua hieman, alkuun ainakin hyvin varovaisin askelin ja söpösti tunnustellen, että mitenkäs tämä kirjoittaminen taas sujuisikaan. Pelattavana itselläni on nyt ollut lähiaikoina monia vanhoja tuttavuuksia muunmuassa: Cities: Ssylines, Dying Light, Banished, Force of Nature ja XCOM 2. Uusina pelattavina läpäisin pääpelin ja lisäosan Last of Us pelin ja aloitin pelaamaan Dark Souls 3:sta. Lisäksi olen kruisaillut Euro Truck Simulator 2:sessa jo 30 tunnin ajan, rakennellut kuningaskuntaa 10 tunnin ajan pelissä Kingdoms and Castles, ihmetellyt ja yrittänyt selviytyä pelissä Oxygen Not Included.



Myös miesystäväni kanssa on tullut pelattua paljon! Läpäisimme ydessä How to Survive pelin, aloitimme Nine Parchments ja Trine pelit, häsläsimme Don't Starve Together pelissä ja kurkistimme millainen selviytymispeli on Miscreated. Ainiin, kokeilimme myös Black Desert Onlineä ja totesimme, että tämä peli veisi aivan liikaa aikaa muulta elämältä! Kuitenkin kaikki pelit oikein hauskoja ja kivoja joihin on upotettu muutama tunteroinen.

Paljon siis olisi pelejä joista kirjoittaa tännekin vähän fiilistelyä tai laitella kuvapostausta! En kuitenkaan ihan kaikkia ala yksitellen purkamaan yksittäisiksi kirjoituksiksi, mutta kuitenkin joistakin näistä voisin koittaa raapustella jotakin teillekin luettavaksi. Ainakin kuvia luvassa tuosta Nine Parchments pelistä, sillä tuohan on ehdottomasti yksi kauneimmista peleistä mitä hetkeen olen pelannut! Lisäksi varmaan Dark Souls 3 saa oman postauksensa, kunhan sen ehkä joskus pääsen läpi. Jokin pienimuotoinen postaus tulossa missa puran muutaman pelin fiilistelyt samaan syssyyn ja ja... Kyllähän tässä aiheita riittäisi varmaan kymmeneen erilaiseen postaukseen! En kuitenkaan ota nyt painetta näiden kanssa, sillä siitä on nyt jo tovi kun olen viimeksi mitään kirjoitellut. Annan sormieni ja aivojeni pikkuhiljaa rauhakseen totuttautua tällaiseen touhuun taas, ettei tule sitten stressiä taas siitä, että olisi mukamas pakko tuottaa sisältöä pari kertaa viikossa.

Tässä tällaista tarinointia nyt tähän väliin ja toivottavasti jaksatte innokkaana jatkossakin juttujani pelailuistani lueskella! On ollut iloista nähdä aikoinaan miten paljon porukkaa täälläkin kävi pyörimässä, kiitos kaikille teille siitä! Nähdään ja kuullaan taas.



PS: Jos innostaa käydä kurkistamassa millaisia maalauksia ja piirtelyitä olen väkertänyt nyt näinä aikoina niin käy vierailemassa Deviantart sivullani!


2 kommenttia:

  1. No hyvä että oot aktivoitunu pitkän tauon jälkeen. Piti ihan pitkästä aikaa tulla vilkaseen että ootko kirjottanu jotain uutta. Näitä on ollu kumminkin ihan kiva lukee kun sulla toi sana on hallussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun huomasin, että on kommentti tullut! Toki vähän myöhässä, mutta huomasin kuitenkin. :D Kiitos paljon, mukava kuulla. Yritän vähän herätellä kirjoittamista taas henkiin, pieni luova tauko oli paikallaan. :D Kiva että oot tykänny lueskella! :)

      Poista

Raapusta jotakin kommenttia.